Laikapoika täyttää 2 vuotta! <3
Jotenkin tuntunut tämä syksy menevän vähän omasta eestään, niinsanotusti. Ei oikein kunnon onnistumista ole ollut, pari suht hyvää haukkutyöskentelyä tuossa aiemmin syksyllä, mutta haku on jäänyt edelleen jokseenkin onnettomaksi. Tietysti hirvijahdin ohessa meidän on ollut vähän hankala treenata omaan tahtiin, mutta olen varannut tuonne joulukuun loppuun melkein pari viikkoa vapaata, että saadaan keskittyä ihan rauhassa mettässä olemiseen. Vaikka se vähän myöhäiseksi meneekin, mutta kummiskin, toivottavasti silloin olisi jo vähän luntakin ja ainakin pakkasen puolella.
Viime vkloppuna saatiin kuitenkin muutama lyhyenläntä seuraaminen hirvelle, pariin otteeseen lyhyt pätkä haukkua (liikkeessä).. Sitä teitä pitkin lurpittelua on koitettu karsia pois, eli kon oira tulna tielle, niin menty niille paikoille ja kävellen opastettu Eemos takaisin jäljille.. Se on kyllä kumma, miten se jää kuin taikaiskusta se seuraaminen siihen tiehen/mehtäkoneen uraan.. Mutta kuitenkin se lähtee innoissaan jatkamaan, kun sen käy opastamassa takaisin jäljelle.. Ei kai siihen muutakaan keinoa ole, kuin mennä aina kopasemaan se lurpittelemasta kiinni ja ohjata takaisin töihin. Ehkä se siitä vielä jossain vaiheessa..
Eemos ei tosiaankaan anna passimiehille kiinni, jää haulikkohollin päähän kahtelemaan ja odottelemaan tutumpaa hakijaa.. Eräs toinen koiranohjaaja oli koittanut nakkia tarjota, muttei ollut kuulema etes männy haistelemaan :D Kun itse ajoin paikalle, niin laikapoika lähti hiljaksiin tulemaan kohti, kun kuuli tutun auton äänen.. On se ehkä vähän turhan pehmyt koiruus, ja melkolailla emäntänsä perään :) Jos minä olen paikalla, niin ei se oikein Eemos tahdo kuunnella muita. Mutta jos esimerkiksi isäni on sen kanssa yksin, niin kyllä se sitten menee hänen tykö (antaa ottaa kiinni).
Mukava koiruus se kummiskin on, kun nyt saataisi nuo jahihommat onnistumaan kunnolla. No, nuori koira, jännä nähä miten ensi syksynä menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti